Powered By Blogger

tiistai 9. elokuuta 2011

Hagar Olsson: Kvinnan och nåden

Kyseinen omistuskirjoitus löytyy Pohjois-Savon maakuntakirjaston (=Kuopion kaupunginkirjaston pääkirjasto) varastossa säilytettävästä kappaleesta kirjasta Kvinnan och nåden. Yläpuolella Hagar Olssonin tekstiä suomeksi lyijykynällä ja alempana musteella omistuskirjoitus käsittääkseni varkautelaiselle taidemesenaatille Rakel Kansaselle, jonka seurassa Hagar Olsson oli matkailemassa Euroopassa Edith Södergranin kuoleman aikoihin. Huom. allekirjoitus Hgr. O.

Hagar Olsson (1893 – 1978) oli suomalainen kirjailija. Hänen ystävyytensä Edith Södergraniin on tullut (ainakin minulle) tunnetuksi Södergranin elämästä kertovan tv-elokuvan kautta. Lisäksi Hagar Olsson on aikoinaan kirjoittanut kirja-arvosteluja Södergranin kirjoista sekä julkaissut Edith Södergranin hänelle lähettämiä kirjeitä omilla selventävillä kommenteillaan varustettuna.

Luin mielenkiinnosta tähän kirjailijaan erään hänen nuoruusaikojensa pienoisromaanin, Kvinnan och nåden, vuodelta 1919. Kirja löytyi kirjaston varastosta ja se sisälsi jopa kirjailijan itsensä käsialanäytettä omistuskirjoituksen muodossa. Kirjailija oli lähettänyt kirjastaan kaksi kappaletta ”salaperäiselle ystävälleen”, joka myöhemmin oli kääntänyt yhden Olssonin romaanin ja yhden näytelmän suomen kielelle. Hagar Olsson kuulemma kirjoitti sekä suomeksi että ruotsiksi. Alkuosa viestistä kansilehdellä on suomeksi, omistus ystävälle ruotsiksi. Itse kirja on ruotsinkielinen, mikä tuotti minulle pieniä vaikeuksia, mutta onneksi sanakirjani ei ole niitä ihan uusimpia.

Kvinnan och nåden on legendanomainen tarina muista ihmisistä eristäytyneestä Elkanasta ja erityisesti hänen vaimostaan. Elkana asuu Mustan vuoren rinteellä, puurajan yläpuolella, pienessä majassa vaimonsa kanssa. Vuorenhuiput kohoavat kohden taivasta ja tähtiä kuin jättiläisnyrkit. Vaimon on Herra tehnyt hedelmättömäksi ja kertojan mukaan juuri tästä syystä Elkana on kasvanut pelottavaksi hahmoksi, niin pelottavaksi, että laakson asukkaat varoittavat hänestä lapsiaan. Ihmiset uskovat Elkanan syyllistyneen johonkin kauheaan syntiin, mistä syystä hänen sydämensä on muuttunut oudoksi ja noidutuksi. Tosiasiassa Elkanan hartain toive olisi saada lapsia. Syvällä kivettyneessä sydämessään hän rakastaa lapsia. Vaikka vanhuus on hänet heikentänyt, päättää hän jälleen lähteä suurten juhlien aikaan kaukaiseen Temppelilaaksoon rukoillakseen itselleen lasta. Hänen vaimonsa huomaa miehen heikenneen kunnon ja lähtee tällä kertaa matkalle mukaan.

Matkan aikana tapahtuu jotain, Elkanan vaimo – josta koko kirjan ajan käytetään vain tätä nimitystä – ymmärtää miehensä sydämen olevan kyvyttömän todella avautumaan Jumalalle. Herra tekee Elkanasta mykän ennen kuin hän ehtii alttarilla sanoa sanaakaan. Niinpä vaimo rukoilee miehensä ja itsensä puolesta. Rukous kestää kirjassa kahden sivun verran. Sen lopuksi vaimo kysyy Jumalalta: ”Herra, mikset anna palvelijasi mitään omistaa, jonka hän voisi nostaa sinun nähtäväksesi ja sanoa: Katso, tämä on ainut minkä omistan edessäsi, Herra - - - sielu minun sielustani ja veri minun verestäni – ota se, Herra!”

Tämä osa tarinaa tapahtuu tultaessa sivulle 11. Juonipaljastukset päättyvät tähän. Voin kuitenkin sen verran paljastaa, että Jumala kuulee Elkanan vaimon rukouksen niin kuin Jumala rukoukset kuulee. Tarina käsittelee pääasiassa Elkanan vaimon tunteita ja hänen matkaansa, jonka aikana kirjassa käsitellään elämän, kuoleman ja syntymän sukupolvien kautta yhteenkietoutunutta mystistä kehää. Kerronta lainehtii esteettömästi koko ihmiskunnan ja Elkanan vaimon henkilökohtaisen elämän ja Jumalasuhteen välillä. Kieltämättä kuvattavien asioitten suureellinen mystisyys yhdistää tämän kirjan minun mielikuvissani voimakkaasti niihin Edit Södergranin runoihin, joissa vaivatta ponnistetaan taivaan läpi avaruuteen ja takaisin.

En tiedä pitäsikö tätä romaania luonnehtia naisten romaaniksi? Miksi naisen elämästä kertova kirja olisi olemassa vain naisia varten? Aika paljon ovat naiset lukeneet miesten taisteluista ja harharetkistä satojen vuosien ajan. Uskonnollisuus kirjassa on minusta kovin viehättävää, vaikka paikoin aika romanttista. Tyyli on erittäin runollinen, suuria sanoja ei säästellä. Pär Lagerkvist oli Hagar Olssonin aikalainen. Kirjallisuutta tarkasti seuraavana ihmisenä Olsson oli varmasti tietoinen Lagerkvistin tuotannosta. Lagerkvist -vaikutteet tuntuvatkin ilmeisiltä. Tosin kristinuskon sävyttämät romaanit tuskin olivat mitään suuria harvinaisuuksia tuohon aikaan, Suomessa lajin edustajana kunnostautui mm. Hilja Haahti.

Kirja oli mielenkiintoinen lukuelämys, ensimmäinen loppuun asti lukemani ruotsinkielinen kirja! Tosin sivujakin oli vain 73. Lukemiseen kului aikaa päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti