Powered By Blogger

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

T.S. Eliot: Murha katedraalissa

Amerikkalaissyntyinen, Englannissa asunut T.S. Eliot (1888 – 1965) kirjoitti vuonna 1935 näytelmän nimeltä Murder in the Cathedral. Sen suomensi Pertti Nieminen. Suomennos ilmestyi vuonna 1985 nimellä Murha katedraalissa.

Kirjan takakannessa puhutaan Eliotin runoudesta ja kerrotaan hänen omalta osaltaan tuoneen modernismia Englantiin. En tiedä pitäisikö tätä näytelmää lukea runollisena näytelmänä, teksti kieltämättä on aika maalailevaa, mutta mitään erityisempää runomittaa en havaitse - loppusoinnuista puhumattakaan. Oikeastaan aika helppolukuista tekstiä, sain näytelmän luettua muutamassa tunnissa vaikka flunssa on heikentänyt oloani.

Näytelmän tapahtuma-aika on vuoden 1170 joulukuu. Juoni on oikeastaan aika simppeli. Canterburyn arkkipiispa Tuomas Becket on päättänyt palata Englantiin piileksittyään mannermaalla paavin suojissa seitsemän vuotta. Hän on toiminut aikaisemmin kuningas Henrikin kanslerina. Kun kuningas on sitten nimittänyt Becketin arkkipiispaksi hän on alkanut kuninkaan sijasta pitää korkeimpana valtiaana Jumalaa. Arkkipiispan mielestä kyse on hänen uskostaan, kuninkaalla on asiasta toinen näkemys, hän pitää arkkipiispaa kapinallisena, joka on saatava joko ruotuun tai pois päiviltä. Asia tehdään lukijalle/näytelmän katsojalle selväksi heti alkuvaiheessa. Koko teosta vannehtii pahaenteinen väkivaltaisen kuoleman odotus.

Minä tunsin kuolemantuojien hajun, aistit elpyvät
oudoista enteistä; olen kuullut
huilun ääntä öiseen aikaan, huilun ja pöllöjen ääntä,
       olen nähnyt keskellä päivää
suomuisten siipien, valtavankokoisten ja naurettavien
       viistävän yli. Olen maistanut
mädäntyneen lihan maun lusikassa.

Näytelmässä on osansa papistolla, joka on odottanut arkkipiispaansa takaisin, ritareilla, jotka on lähetetty toteuttamaan kuninkaan määräystä ja arkkipiispalla itsellään. Jostain syystä minuun vetosi eniten näytelmän kuoron osuus. Canterburyn naisista koostuva kuoro on eräänlainen kertoja, mutta kuitenkin enemmän henkisellä, tunteitten tasolla kuin että he kuvaisivat todellisia tapahtumia. Kuoro eläytyy teoksen tapahtumiin ja muodostaa niistä oman, henkisesti ja hengellisesti väritetyn näkemyksensä. He ovat eräänlainen empatian instrumentti näytelmässä.

Hengellisestä puolesta näytelmässä muodostuu minulle hieman outo, marttyyrin pyhyyttä korostava kuva. Mieleeni tuli, nähtäisiinkö Tuomas marttyyrinä ellei hän olisi asemaltaan arkkipiispa? Meitä tavallista kansaa tulee ja varsinkin menee kenenkään korvaansa lotkauttamatta. Jos me ryhdymme pullikoimaan, on useimpien mielestä ihan oikein, että nenille tulee. Ja hengellisyydestä vielä sekin, että merkillistä kyllä vaikka kyse on kirkonmiehestä ja heitä on näytelmässä enemmänkin, aloin lukiessani kaipaamaan todellista, koskettavaa hengellistä asennetta. Eliot varmaankin kaukaa viisaana tunnisti toiveeni, sillä se hengellinen asenne on mielestäni kohdillaan näytelmän lopussa, jossa tietenkin kuoro saa sanoa viimeisen sanan:

Anna meille anteeksi, oi Herra, me tunnustamme olevamme
       yksinkertaisia ihmisiä,
miehiä ja naisia, jotka suljemme ovemme ja istumme
       tulen ääressä:
jotka pelkäämme Jumalan armoa, Jumalan yön yksinäisyyttä,
       antautumista jota tarvitaan,
       kieltäytymystä, jota vaaditaan:
jotka pelkäämme ihmisten vääryyttä vähemmän kuin
       Jumalan oikeutta;
jotka pelkäämme kättä ikkunassa, tulta katolla,
       nyrkkiä kapakassa,
       kanavaan työntämistä
vähemmän kuin pelkäämme Jumalan rakkautta.

Kirjassa on 71 sivua. Luin sen kun ei toinen luettava meinannut edetä vaikeaselkoisuutensa ja itsepintaisen flunssani takia.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kirjastosta sekin löytyi. Kuuluu olleen nobelisti tämäkin Eliot.

      Poista
  2. Enpä ole juuri lukenut Eliotia, tätä voisi kokeilla.

    Sinulle on postia blogissani: http://kirjanpauloissa.blogspot.fi/2014/02/yhdentoista-asian-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eliot on kirjoittanut lastenrunoja, kokoelmasta "Old Possum's Book of Practical Cats" on sittemmin tehty musikaali, joka tunnetaan nimellä Cats.

      Poista