Powered By Blogger

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Arthur S. Maxwell: Ikuisia kertomuksia osa 10/10


Arthur S. Maxwellin kirjoittama The Bible Story on Raamatun teksteihin perustuva kuvitettu 10-osainen, lapsille suunnattu kirjasarja, joka suomeksi on ilmestynyt nimellä Ikuisia kertomuksia matkalta kohti kirkkautta. Suomentaja on Aarne Unhola. Lukemani 8. painos on ilmestynyt vuonna 1978. Kuvittajina on kirjassa lueteltu 17 henkilöä. Kuvat ovat kerrassaan ällistyttävän kauniita. Kirjaa voi selailla ihan vain kuvia katsellen.

Luin tämän kirjasarjan viimeisen, kymmenennen osan mielenkiinnosta Uuden Testamentin apostolien tekoja käsittelevää jaksoa kohtaan. Ajattelin, että Raamatun teksti saattaisi olla minulle vähän kuivakkaa ja puuduttavaa, joten tällainen kuvien kanssa kerrottu tarina voisi upota minulle helpommin. Luin Raamatusta lopulta vain Kreetan saarta sivuavan jakson Paavalin tarinasta. Paavalia oltiin viemässä Roomaan johonkin kuulusteluun tai vankeuteen, kun häntä kuljettanut alus joutui Kreetan seutuvilla myrskyyn ja tuuliajolle. Raamatussa kerrotun perusteella Paavali ei olisi välttämättä käynyt tuolla kertaa Kreetalla, mutta Paavalin kirjeessä Titukselle annetaan ohjeita Kreetan seurakunnan olojen järjestämisestä. Niin tosiaan, luin myös sen Paavalin kirjeen Titukselle Raamatusta. Saattaapa olla että lueskelin muutenkin Uutta Testamenttia, mutta en mene nyt siihen.

Ikuisien kertomuksien kymmenes osa jakautuu neljään jaksoon. Alussa kuvataan Jeesuksen opetuslasten elämää Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen. Myös Saulus Tarsolaiseen tutustutaan. Hän muuttuu kristittyjen vainoajasta kristityksi. Toisessa jaksossa Sauluksesta tulee Kypron saarella Paavali, joka tekee lähetystyötä itäisen Välimeren alueella sekä nykyisen Turkin ja nykyisen Kreikan kaupungeissa. Kolmannessa osassa kuvaillaan lyhyesti Paavalin, Jaakobin, Pietarin ja Johanneksen kirjeitä. Neljäs osa kertoo Ilmestyskirjan tapahtumista. Kaksi ensimmäistä jaksoa olivat hyvin sujuvaa luettavaa, jota kuvitus tuki mainiosti. Kolmannen jakson kohdalla piti hidastaa lukutempoa, sillä varsinkin Paavalin kirjeitten sanottavaan oli syytä syventyä vähän tarkemmin. Luultavasti minun kannattaisi lueskella niitä enemmän sekä tästä kirjasta että Raamatusta. Tuli mieleen semmoinenkin ajatus, että ovatkohan kristityt Jeesuksenuskoisia vai Paavalinuskoisia? Ilmestyskirjassa oli paljon dramaattisia tapahtumia. Joka kerta suurena hahmona paikalle astui Jeesus. Se ei lopulta erityisemmin yllättänyt.

Olen lueskellut tätä kirjasarjaa ennenkin. Kun luin kirjoja kuninkaallista kesäkuuta varten oliko se nyt viime kesänä (?!), luin Saulista ja Daavidista ja Salomosta, mutta se projekti jäi jotenkin kesken. Joka tapauksessa nämä kirjat soveltuvat minulle aivan loistavasti, sillä olen käynyt nuorna miesnä ollessani monta vuotta pyhäkoulua. Eivätkä ne monta vuotta suinkaan johtuneet siitä, että olisin jäänyt luokalleni vaan siitä että kuuntelin mielelläni tämäntyyppisiä kertomuksia. Saattaa olla että uskonkäsitykseni on jäänyt pyhäkouluasteelle mitä pidän yksinomaan hyvänä asiana. Toivottavasti jään ainaisiksi ajoiksi vähintään muutaman kukonaskeleen päähän kaikkitietävästä kristitystä ja kuuntelen otsa rypyssä mietiskellen mitä kaikkea kirkon sedät ja tädit minulle kertovat.

Tämän kirjan lukemiseen minulta kului muutama päivä ja ne olivat ihan mukavia päiviä. Ai niin, kirjassa on vähän päälle kaksisataa sivua. Lopussa on hyödyllisiä hakemistoja koko kirjasarjan teksteistä, mm. henkilöluettelo. Sain tämän kirjasarjan anopiltani kiitokseksi kun autoin häntä muutossa tai jossain.

11 kommenttia:

  1. Olipa hauska teksti. Pyhäkoululainen minäkin olen muinoin ollut, ja nuo tarinat sitä kautta kovinkin tuttuja. Tosin päällimmäisenä muistona minulla on pyhäkoulusta yhden opettajan (pyhäkouluamme veti vuorokerroin ehkä kolme eri henkilöä) jylhä ja oikeastaan pelottavan harras virrenveisuu. Ja virsistä on jäänyt mieleen ne monet kummalliset vanhahtavat sanat ja sanonnat. "Taas kukkasilla kukkulat, sä Herra kaikki vyötät...."

    Mutta hirmuisen moni asia meidän nykyisessä sivistyksessämme tai kulttuurissamme, miten sen haluaakaan sanoa, perustuu Raamatun tarinoihin. Nuorempi sukupolvi ei välttämättä ollenkaan tiedosta sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi! Kyllä myönteiset kommentit aina lämmittävät blogeeraajan sisintä.

      Minä muistan pyhäkoulusta laulut "Jeesus mua rakastaa" ja "Musta Saara". Joskus yritän laulaa niitä, mutta sanat menevät muistissani sekaisin eikä laulun ajatus oikein välity edes laulajalle.

      Poista
  2. Haa, muistan kyllä tämän kirjasarjan, olen sen lukenut varmaan muutamaankin kertaan pienenä :)
    Jännittäviä tarinoita ja kauniita kuvia riitti, vaikka muistelen että tämä kymmenes osa oli vähän sekava (kattaa useita Raamatun kirjoja joiden suurin kiinnostavuus on muualla kuin jännissä tarinoissa, kuten Paavalin kirjeet).

    Pitäisi varmaan jossain vaiheessa kokeilla lukea joku osa vai menisiköhän muistot pilalle tai huomaisiko jotain omalaatuisia painotuksia tarinoissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä, että olet tosiaan lukenut näitä lapsena!

      Minä en ehkä olisi jaksanut keskittyä näitten lukemiseen lapsena. Tarzaneitakin luin vasta joskus murrosikäisenä. Reilut kymmenen vuotta sitten yritin lukea Tarzaneita lapsilleni, mutta huomasin ne aika väkivaltaisiksi eikä lapsetkaan jaksaneet niin pitkistä jaarituksista kiinnostua.

      Niistä painotuksista on vaikea sanoa, riippuu varmaan odotuksista. Enkeleillä oli ainakin kuvissa siniset silmät. Ehkä se on Taivaan väri?

      Poista
    2. Toimeliaisuuspuolella jotkut Vanhan Testamentin jutut on dramaattisimpia, olikohan vitososassa ne Elian ja Elisan jutut, ja jaakobin, Joosefin ja Mooseksen vaiheet tietysti aiemmissa...ja Danielin kirjasta oli hienoja kuvituksia :)

      Poista
  3. Minä muistan lapsuudesta kirjasarjan ensimmäisen osan, jota kiinnostuneen kauhistuneena katselin, erityisesti vedenpaisumus nosti erinäisiä tuntemuksia pintaan. Joitakin kuvituksia ihailin lapsena, nykyään tämä tyyli ei ihan niin paljon ihastuta kuin aikaisemmin, vaikka Raamattu onkin elämäni tärkeä kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkäsin jostain syystä kuvista aika tavalla. Henkilöhahmot ovat erittäin luonnollisen näköisiä ja puuhailevat uskottavan oloisesti askareissaan.

      Poista
  4. Ilman Paavalia ei olisi Jeesukseen uskoviakaan, ainakaan täällä pohjolassa. Mainitsemaasi lapsenuskoa käsitteli Kuopion piispa viime pyhän saarnassaan Rautalammilla. hän sanoi näin: "Englantilainen professori Justin Barret on tutkimusryhmineen verranut lapsen uskon kykyä kävelyn ja kielen oppimiseen. Aivan kuten lapsi on viritetty siten, että normaaleissa kasvuolosuhteissa hän oppii kävelemään ja puhumaan äitinsä kieltä, hän on aina ja kaikkialla virittynyt myös uskomaan taivaan ja maan Luojaan. Tietenkään lapsen usko ei ole dogmaattisesti kovin eriteltyä ja hienostunutta. Siihen kuuluu aavistus siitä, että kaiken näkyvän takana on näkymätön Luoja, joka on kaikkivaltias, kaikkitietävä, moraalisesti hyvä ja kuolematon." Lapsenusko kunniaan! Sen puolesta on myös Luther puhunut kauniisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paavalin kirjeisiin liittyen aion jotakin vielä tässä blogissa kohdakkoin kirjoittaa. Jolkkosen puheessaan esittämä kuvaus lapsen uskosta vaikuttaa sopivan hyvin myös minun uskoani kuvastamaan.

      Eilen kun oltiin lähdössä Kreetalta kotiin puntaroin ääneen sitä miten moni suomalainen ei välttämättä enää osaa kertoa minkä vuoksi joitakin kirkollisia pyhäpäiviä vietetään. Loppiaisen, helatorstain ja helluntain, ehkäpä myös Kreetalla tänään vietettävän juhannuksen merkitys on muuttunut sivuseikaksi, tärkeintä on muistaa käydä ruokakaupassa ennen pyhäpäivää. Lutherin näkemysten "luterilainen" noudattaminen on osaltaan - tieteellisen maailmankuvan myötävaikutuksella - johtanut meidät ulos tapakristillisyydestä. Niinpä moni onkin kristinuskosta aika lailla ulkona, mitä voi tietysti nätisti nimittää myös lapsenuskoksi. Ja parempihan se onkin, ettei ihminen rienaa sen enempää Jumalaa kuin itseäänkään.

      Poista
    2. Reformaatio itsessään loi mahdolisuuden arvostella myös uskontoa. Lukutaidon ja sitä myötä oppineisuuden nopea lisääntyminen loivat kasvupohjan agnostisille ja ateistisille ajatusmalleille. Lutheria saadaan siis kiittää hyvästä ja pahasta.

      Kreikkalaisten spiritualiteetti lienee toisenlaista kuin meidän: idän ja etelän katolisissa maissa on jäljellä paljon hyvää tapakristillisyyttä, mistä meidän analyyttinen luterilaisuutemme on vieraantunut.

      Poista
    3. Täytyy sanoa, että niissä turistikohteissa, joissa kävimme, ei kristillisyys välttämättä erityisen vahvasti noussut esille, ellei sitten kirkoissa käväistessämme. Opas kertoili omana kokemuksenaan, että kreikkalaisten jumalanpalvelukset saattavat olla joiltain osin aika rentojakin tapahtumia, joitten aikana miehet viettävät aikaa läheisissä kuppiloissa. Oman kokemukseni mukaan sunnuntaina ennen kello kymmentä, ei kovinkaan moni paikka ollut avoinna. Heti kymmeneltä sitten alkoikin täysi päivätyö Rethimnon vanhassa kaupungissa.

      Hyvää Jormanpäivää!

      Poista