Clothilda Moonday-Thorsday: Sattuman sankareita ja sydämen

Allaoleva kirjoitus käsittelee kirjailijaa ja näytelmää, joita ei ole olemassa. Kaikki yhteydet olemassaoleviin ja jo ennen meitä tunnettuihin kirjailijoihin ja näytelmiin ovat sattumanvaraisia ja tarkoituksettomia etten sanoisi tahattomia. Kirjoitus liittyy sarjaan mätäkuun juttuja, joissa esittelen väsäämiäni blogiarvioita kirjoista ja kirjoittajista, joita ei ole olemassakaan.

Koska ei löytynyt tekstiin sopivaa kuvaa, laitan tähän taas pioni-kuvan

Heroes by chance and by the heart on täysin tuntemattoman Clothilda Moonday-Thorsdayn (1592 – 1648) jälkiä jättämättä kadonnut näytelmä. Clothilda Moonday-Thorsday lienee Shakespearen ajan Englannin näytelmäkirjailijoista tuntemattomin, ainakaan itse en ole hänestä kuullut kuunaan. Mutta niinpä vain on suomentaja Kinttu Nausikka löytänyt hänestäkin yhtä sun toista mielenkiintoista kerrottavaa. Moonday-Thorsdayn on arveltu kirjoittaneen vain kaksi kadoksiin joutunutta näytelmää, ennen kuin hän katosi itsekin vuonna 1648. Lukemani suomennos Sattuman sankareita ja sydämen on rekonstruoitu postuumien aikalaishaastattelujen perusteella ja näytelmän nähneet kertovat aikaansaadun version vastaavan surullisen uskollisesti heidän repaleisia muistikuviaan alkuperäisestä näytelmästä.

Clothilda Moonday-Thorsday tunsi voimakasta viehtymystä nk. Uuteen Maailmaan eli Amerikkaan. Hänen kaikissa kahdessa näytelmässään matka Uuteen Maailmaan kajasteli tarinan hahmojen mielessä kuin vapaaehtoinen seikkailu Suureen Tuntemattomaan.

Sattuman sankareita ja sydämen tapahtuu kuitenkin kokonaan Englannissa. Se kuvaa kahden ylimyksen keskinäisiä, omaisuuden ja lemmenmieluilujen kautta yhteenkietoutuneita juonitteluita. Asetelma on kovin kaavamainen, Donoughtshaw'n jaarli kosiskelee serkkunsa loordi Farthfeethin kanssa samaa Roseanne-neitoa, joka asuu isänsä kanssa köyhtyneessä kodissa. Palvelijoita Roseannen linnassa on tuskin armeijan vertaa ja välillä Roseannen ja hänen isänsä on tyydyttävä viinin sijasta olueen. Loordi Farthfeethillä on toinenkin rauta tulessa, nimittäin hänen lähiseuduillaan rappiolinnassa majaileva Belinda-neito. Koska loordi on Belindan isän pahin velkoja, kuittautuisivat velat sujuvasti naimakaupalla. Tytön isä kuitenkin vihaa loordia minkä muilta töiltään kerkeää eikä aio suostua mistään hinnasta antamaan tyttärensä kättä Farthfeethin kaltaiselle nylkyrille. Kosiopuuhissa toimii välittäjänä koominen hahmo nimeltä Adrian. Hän työskentelee aluksi Farthfeethin palveluksessa, mutta siirtyy vähän kerrassaan setvimään parhaansa mukaan molempien herrojen lemmenkiemuroita.

Kesken kaiken Belindan isä kuolee jättäen jälkeensä testamentin, jossa lupaa tyttärensä käden miehelle, joka varustaa laivan Uuteen Maailmaan. Isän tarkoitus on ollut saattaa Belinda-neito eroon loordi Farthfeethistä, mutta hän on kippistellessään unohtanut lisätä testamenttiin ehdon, jonka mukaan tyttären olisi saatava matkustaa laivan mukana. Tämä tarjoaa Farthfeethille mahdollisuuden napata Belinda puolisokseen, mutta sitä ennen hänen olisi löydettävä retkikunnalleen luotettava johtaja. Tällainen löytyykin Donoughtshaw'n jaarlin linnasta, jossa majailee köyhtynyt aatelismies John. Jotta näytelmän jännite ei lerpahtaisi ihan käsiin, alkaa Donoughtshaw'n jaarli ihan piruuttaan kiristää loordi Farthfeethiltä roimaa siirtokorvausta Johnista. Vakuuttuakseen Johnin soveliaisuudesta loordi kutsuu hänet vierailulle linnaansa. Siellä John tapaa sattumalta Amanda-neidon, joka on palveluksessa loordin hovissa. Nuoret rakastuvat ja paljastavat Adrianille haluavansa keskenään naimisiin. Jonkin omituisen, nykyään jo unohtuneen lain perusteella nainut mies on vapaa lähtemään minne eukko hänet määrää. Adrian tajuaa, että tämä lainkohta vapauttaa Johnin jaarlin palveluksesta ilman erilliskorvausta. Loordi Farthfeeth järjestää mahtavat kaksoishäät. Loordi ja Belinda-neito sekä John ja Amanda menevät vihille. Yllättäen paikalle ilmestyvät myös jaarli ja Roseanne-neito. Kaikki kolme paria vihitään ja jaarli ja loordi varustavat yhteisen retkueen Uuteen Maailmaan johtajanaan John. Myös Amanda pääsee matkalle rapakon taa. Näytelmä loppuu onnen helinään ja katsojien kuorsaukseen.

Jos tästä näytelmästä jotain hyvää koettaa löytää niin onhan se ihan mukavaa, että ratkaisu ja näytelmän varsinaiset sankarit tulevat kokonaan päähenkilökatraan ulkopuolelta. John ja Amanda ovat mukana tapahtumissa vain hyvin lyhyen ajan, mutta nousevat kumminkin ratkaisijan rooliin niinkuin terävät kolmosketjun hyökkääjät jääkiekko-ottelun jatkoajalla.

Lukaisisin kirjan päivässä. Siinä olisi aika monta sivua.