Powered By Blogger

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Héctor Heuleusou: Ravintopilleri

Minun tietääkseni kyseistä kirjaa ei ole olemassa. Uskoakseni myöskään kyseistä kirjailijaa ei ole olemassa. Myös kirjan päähenkilönä professori Boucheonde on omaa keksintöäni, hän ei oikeastaan seikkaile kovin pitkään enää minun mielikuvituksessanikaan.

Kuvan pilleri ei liity tekstiin
Ranskan kansallispäivän kunniaksi luin Héctor Heuleusoun scifi-romaanin Le comprimé Boucheonde, joka olisi saattanut ilmestyä vaikkapa vuonna 1997. Romaanin olisi hyvinkin voinut suomentaa Reino Pakasviima. Suomennos olisi ilmestynyt vuonna 2008 nimellä Ravintopilleri.

Kuten sanottu kyseessä on scifi-romaani, joskin sen sävy on melko humoristinen tai mikäpähän lie satiiri, minkä vuoksi kovakasvoisimpien scifistien ei ehkä kannattaisi tämän kirjan pariin iskeytyä. Tarina on kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraavanlainen: ravintotutkija, professori Boucheonde on kyllästynyt kaikkiin ruokailutaukoihin, jotka vievät hänen kallista aikaansa tuhottomasti. Professori Boucheonde kehittää aikaasäästävän ravintopillerin, joka sisältää kaiken hänen päivittäin tarvitsemansa ravinnon. Pilleri osoittautuu eräänlaiseksi nykyajan ihmelääkkeeksi, sillä se ravitsee professoria juuri oikealla tavalla. Hän hoikistuu ja tervehtyy, hänen kuntonsa paranee joka suhteessa.

Professori on hetken aikaa onnellinen ja viihtyy erinomaisesti rakastamansa tutkimustyön ääressä. Eräänä aamuna metrossa hän huomaa lehdessä laihdutuspillerimainoksen. Kun professori Boucheonde näkee pillereitten hinnan, hän älyää keksineensä lääkkeen, jolle olisi olemassa valtavat markkinat. Parin vuoden paperisodan jälkeen Boucheonde perustaa lääketehtaan ja alkaa valmistaa kehittämiään pillereitä laihdutusvalmisteina. Boucheonde-pillereitten televisiomainoksessa mainitaan sivumennen, että pillerit myös säästävät aikaa, sillä niitten käyttäjän ei ole enää tarpeen syödä mitään. Mainoksen vaikutus on kahdella tapaa murskaava: pillereitten kysyntä ylittää tarjonnan monituhatkertaisesti, mutta koko ranskalainen gastronomia räjähtää vastalauseitten myrskyyn. Kansa jakautuu kahtia pillerinsyöjiin ja perinteisen ruuanvalmistuksen kannattajiin. Hetkessä jakautunut kansa pystyttää barrikaadinsa ja on valmiina ryntäämään vastapuolen kimppuun. Iskulauseet lennähtelevät, Ranskan kansallislaulu saa uudet sanat, joissa alun ”Matkaan, isänmaan toivot!” muuttuu muotoon ”Syömään, isänmaan toivot! Patongit on paistuneet!” Boucheonden pillerien kannattajat muuntavat vanhan kansanlaulun muotoon ”Sillalla nautitaan boucheondeita aina vaan.” Lopulta Boucheonden tehdas poltetaan ja kauhistunut professori pakenee Müncheniin. Rajan yli Baijeriin saavuttuaan professori huomaa helpotuksekseen, etteivät baijerilaiset tiedä mitään koko boucheonde-pillereistä. Hän tarttuu tarjottuun kolpakkoon ja siemaisee pitkät hörppäykset iloisena vaahtoavaa olutta.

Minusta tarina professorista ja pillereistä kuulostaa lähinnä aikuisten sadulta. Toisaalta olen itsekin usein kauhistellut miten älyttömän pitkät ajat käytämme ruokakaupassa käymiseen, ruuanvalmistukseen, syömiseen, tähderuokien oikeaoppiseen säilyttelyyn tai vastaavasti miten paljon aikaa kuluu ravintola-ateriointiin. Jos kaikki tämä aika olisi muussa käytössä, ehtisimme pitkästyä paljon nykyistä nopeammin! On merkillistä, että vaikka ihminen on käynyt Kuussa ja monessa paikassa muussa, ei ravitsemusta pystytä hoitamaan tehokkaalla ja terveellisellä tavalla. Mikäli ihminen ei hakisi nautintoa ruuasta ja juomasta, paljon nykyistä useampi ihmisyksilö joutuisi tunnustamaan olemassaolonsa joutavanpäiväisyyden paljaampana ja ilmiselvempänä kuin nyt. Kun joka nurkalla meille tuputetaan pullaa ja kahvia, jätskiä ja limpparia, olutta ja kaljaa sekä kaikenlaisia kivoja pikkusuolaisia herkullisista juustoista puhumattakaan, meille syntyy valheellinen mielikuva siitä, että maailmalla todellakin olisi meille jotakin annettavaa. Ihmisen olisi hyväksi tajuta elämän kertakaikkinen tyhjyys ja todella miettiä löytyisikö kenties sittenkin jotakin kivaa puuhaa grillaamisen sijasta.

Kirjassa voisi olla 135 sivua ja lukaisisin sen yhdessä Ranskan kansallispäivässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti