Powered By Blogger

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Sieluni hymyt -haaste

Leena – Donna Mobile -blogin onnellinen kirjoittaja – haastoi minut vastaamaan omalta osaltani Sieluni hymyt -haasteeseen. Ideana on listata pieniä ja suuria asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi, 5-105 kpl. Ahaa... Onnelliseksi? Ei mikään pikkujuttu. Haasteeseen vastatakseni minun on aluksi kehiteltävä itselleni tarkoitukseen soveltuva määritelmä siitä, mitä onnellisuus on. Tai ehkä suoremmin: mitä onni on?

Minusta onni tuntuisi liittyvän uskontoon. Tarkoitan onnea sellaisena ihanteellisena olotilana, kaiken kattavana röhinänä jossakin kaiken yllä ja alla, sivuilla ja taustalla. Onni on vaimea kuorsaus, jonka tahdissa koko talo hengittää. Onni on elämän tasainen sydänlyönti, ääni jonka voi kuulla vain kuuntelemalla tarkkaan. Ehkä käsitykseni onnesta on niin ihanteellinen, että se estää minua tavoittamasta onnea? Ehkä onneni rima on turhan korkealla?

Joku sanoi netissä, että kaikki uskonnot ovat kuoleman uskontoja. Että ne on tarkoitettu auttamaan meitä ihmispoloja kohtaamaan kuolema, läheisemme kuolema ja omamme. Tiedän itsekin pelkääväni kuolemaa. Huomasin sen nuorena kun pyörryin saunan jälkeen. Näin vanhemmaksi kasvettuani en ole enää varma, tarvitsenko uskontoa tuekseni kuoleman kohtaamiseen. Toki uskonnon minulle lahjoittamat lausahdukset tekevät kuoleman hetkestä arvokkaamman, mutta kilpeä ja miekkaa kuolemaa vastaan en haluaisi kohottaa. Tosin vannomatta paras.

Miksi kirjoitankaan tässä kuolemasta, kun piti puhua onnesta? Oireellista – ihan selvästi oireellista! Olen kiinnittynyt elämäni onnettomuudellisuuteen, enkä näe onnen metsää onnellisten asiain puilta. Eihän minulta nytkään kysellä ratkaisua Onnen mysteeriin vaan sitä, mitkä pikkuasiat tekevät minut onnellisiksi! Mutta toisaalta – voisinko mainita vaimoni tässä yhteydessä onnellisena pikkujuttuna? En kai nyt sentään. Vaimoni on pitänyt minua kasassa vuosikaudet, eikä se ole ollut mikään pikkujobi. Lapsenikaan eivät ole pikkuasioita, asuvatkin jo omissa asunnoissaan pääkaupunkiseudulla. Tämä talo, jossa vaimon kanssa asumme, on aika iso. Sen huomaan siivotessani. Oikeastaan pitäisikin taas imuroida.

Vaikka toimeentuloni koostuu Kelan työmarkkinatuesta, ei sekään viis&puolisatanen kuussa ole minulle mikään takuuvarma perustulo. Huomasin sen, kun jouduin odottelemaan saanko karenssin vaiko en. Vielä toistaiseksi minulla on samat vapaudet kuin suomalaisilla yleensäkin. Senkin voisin tuntea onnena, mutta yleensä tajuan sen vasta sitten kun jokin vapaus minulta viedään.

Näitten onnellisuuden ilmenemien myötä toivotan kaikille hyvää aprillipäivää! Muistakaat että elämän tyhjyyttä kannattaa tarkastella makean sokerikuorrutuksen läpi.

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista. Muuta en osaa sanoa, kun suhteeni uskontoon on niin toisenlainen. Hyvä kun saat sitä kautta onnellisuutta elämään. Kaikilla meillä on oma polkumme ja onneksi vapaus ajatella uskostakin eri tavoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minä olen varmaan niitä miekkosia, jotka kulkevat omia polkujaan. Myös umpihangessa tarpominen maistuu toisinaan.

      Poista
  2. "Onni on vaimea kuorsaus, jonka tahdissa koko talo hengittää. Onni on elämän tasainen sydänlyönti, ääni jonka voi kuulla vain kuuntelemalla tarkkaan."
    Tämä on erittäin hienosti sanottu. Koen tämän niin, että on kyse turvallisuudesta Onni on minullekin paljolti juuri sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siinä tietysti osansa turvallisuuden tunnetta. Onni ei enää viimeisen neljän vuosikymmenen aikana ole merkinnyt minulle riemukasta peuhaamista eikä kai koskaan sitä, että olisin saavuttanut kaiken mitä olen halunnut.

      En osaa määritellä onnea tarkkaan, mutta luultavasti se olisi jotakin, joka vaikuttasi nirvanan kaltaiselta tilalta, jossa kaiken puuhaamisen ja häsläämisen tarvetta ei enää tuntisi.

      Poista
  3. Olipa paljon asiaa ja hienoja oivalluksia elämänmenosta! Tuo kuva hyppäsi myös silmään: oliko siinä sokerilla kuorutettuja sitruunoita? Söin niitä itse yli neljäkymmnetä vuotta sitten Kaukasuksella illatsuissa, jossa lausuttiin Osip Mandelstamin runoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule sinä kerroit jo niistä sokeroiduista sitruunanviipaleista, kun niistä kirjoitin gruusialaisten novellien kokoelman yhteydessä. Minä olin ostanut pari sitruunaa pääsiäiseksi ihan varmuuden vuoksi ja kun kukaan ei niitä käyttänytkään, niin tein niistä tuommoista "herkkua". Osa jäi syömättä, oli sen verran outoa herkkua. Ehkä siellä kitkerän ja makean seassa oli silti hitunen onnea?

      Poista