Powered By Blogger

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Josef Škvorecký: Luutnantti Borůvkan murheet

Tšekkoslovakialainen Josef Škvorecký kirjoitti vuosina 1962 – 65 kuvitteellisia, huumorilla ryyditettyjä kertomuksia prahalaisen poliisimiehen, luutnantti Borůvkan tutkimista rikostapauksista. Kertomukset julkaistiin vuonna 1966 kirjana, joka sai nimekseen Smutek poručika Borůvky. Vuonna 1982 tarinat julkaistiin Kirsti Sirasteen suomennoksena nimeltä Luutnantti Borůvkan murheet.

Kirja koostuu kahdestatoista rikostapauksesta, joita kutakin kuvataan omassa luvussaan. Surumielinen luutnantti Borůvka selvittelee vakavia rikoksia kuten murhia. Hänen apulaisinaan toimivat vääpeli Málek ja yliylikersantti Šinták sekä tarinoitten myötä mukaan tuleva nuori poliisinainen, toveri, jolla on tummat silmät ja luutnantin mielen mukainen nuttura. Kyseessä on jatkuvajuoninen kertomus, josta saisi helposti tehtyä tv-sarjan. Tyylissä on aikansa makua, kuvailu tuo mieleen pakinanomaiset koukerot. Lupsakanpuoleisesti selviteltyjä murhamysteereitä taustoittavat miehinen, leppoisan seksistinen asenne naisia kohtaan ja huumori, joka sallii ivailla kaupunkilaista elämänmenoa, jossa ihmiset usein sättivät toisiaan ja saavat tehdä parhaansa pysyäkseen irti toistensa kraivelista. Eikä se aina onnistukaan. Kertomuksissa kuvaillaan useita riitoja ja vielä useampia riidanaiheita. Huumori kuitenkin pehmentää kerrontaa, eikä tunnelma ole ahdistava. Toisinaan käväistään dekkariparodian rajamailla. Käytännössä kyse on kuitenkin perinteisistä salapoliisikertomuksista, sosialistinen yhteiskuntakin on vain lisämausteena tapahtumissa.

Kertomusten ajankohta on tosiaan sosialismin ajan Tšekkoslovakia. Pienistä yksityiskohdista päätellen koko yhteiskunta seisoo sosialismissa toisella jalalla, kun toinen on kiinni vanhassa, yleismaailmallisessa elämänmuodossa. Kodit vaikuttavat riippuvan kynsin hampain kiinni porvarillisen maailman jäänteissä, tyylihuonekaluissa, kauniissa sisustuksessa, puutarhoissa. Mutta kaduilla ajetaan Volgalla ja Škodalla – tosin Škoda oli jo ennen sotia tunnettu henkilöautomerkki, myös luunantti Borůvka omistaa Škoda Felician, jolla hän käy tyttärensä kanssa lomareissulla Italiassa. Vuorosanoissa käytetään puhutteluna toisinaan toveria, toisinaan peräti prefektiä. Puheissa esiintyy myös hassuttelevassa sävyssä toisteltuja ohjelmallisia sosialistisen yhteiskunnan yleviä lauselmia. Sävy on kuitenkin pehmeä, ehkä salaivainen, mutta inhimillinen, mistä esimerkkinä kuvailu Ivana Julmana tunnetun tyttökoulun johtajan kenttäpuheesta koulun juhlasalissa:

Sen aiheena oli ettei sosialistinen yhteiskuntamme katkaissut keppiä kenenkään selkään ja pyrkimyksenä saada rahat varastanut tyttö huomaamaan että yhteiskuntamme tarjosi jokaiselle mahdollisuuden parantaa tapansa asianmukaisissa laitoksissa ja sen myötä tunnustamaan. Tunnustamishalukkaita ei tietenkään ilmaantunut. Idealismi on vienyt ja vie vastakin täysin harhaan.

Jälkiviisastelija voisi lukea tuostakin pienestä näytteestä oireita Prahan keväästä ja sitä seuranneesta syksystä. Niin syvällisesti kirjassa ei kuitenkaan asioita lähestytä vaan pysytellään ajanvietetasolla. Näytteenä sosialistisen maan ajanvietekirjallisuudesta Luutnatti Borůvkan murheet toimii oikein mainiosti.

Jotenkin alkaa lukuhaasteen loppua kohden motivaatio lukemiseen hiipua ja paikoitellen koukeroinen tekstikin vaati aika paljon huomiota, joten lukunopeus lässähti niin, että kolmisen päivää tätä ajanvietekirjaa lueskelin. Sivuja 323. Seuraavana vuorossa Praha ja Saarikosken aika siellä. hdcaniksen lukukokemus Skvoreckysta on luettavissa täältä.

6 kommenttia:

  1. Ei tästä kirjoituksesta huomaa, että motivaatiosi alkaa hiipua. Tämähän oli niin kepeän henkevästi kirjoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! Kyl mä nyt jaksanki lukke ihan katkera loppu asti.

      Poista
  2. Kunnioitettavaa urakkaa on kyllä tässä, minä sentään rytmitän lukemisiani vaihtelemalla väliin jotain muita, joten nyt taas maistuu mukavasti Iskander.

    Mukava että löysit sitten tämän teoksen, jätti kyllä houkutuksen että vielä lisää Skvoreckya voisi lukea, näitä dekkareita tai muita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja löytyi kuopiolaisesta divarista. Siellä oli jonkin verran venäläistä kirjallisuutta, mutta ne oli aika hyvin hinnoiteltu, tämän sain neljällä eurolla.

      Iskanderilta taisin lukea vain yhden Neuvostoproosaa 3 -kirjassa olleen novellin, joskus aloittelin hänen lapsuusaikojen seikkailuista kertovaa romaaniaan, mutta se jäi silloin kesken.

      Kuusi kirjaa olisi vielä jäljellä. Ellen ihan valtavasti hurjistu, tai sitten väsähdä.

      Poista
    2. Kuusi kirjaa on ihan urakka. Minulla on tuon Iskanderin jälkeen hyllyssä vielä tyrkyllä kaksi venäläistä, sitten saanee riittää haasteen puitteissa (joskus myöhemmin lisää, koska onhan näitä kiinnostavia juttuja nyt löytynyt).

      Poista
    3. Kolme kirjoista on aika lyhyitä.

      Totta on, että kun on löytänyt näitä luettavia, niin aika hupsulta tuntuu nyt sitten luopua niistä, mutta kai se luopuminenkin on osa elämää, heh. Ajattelin, että sitten seuraavaksi luen suomalaista kirjallisuutta, mutta tällaista varsinaista haastetta en taida enää masinoida itselleni enkä muillekaan.

      Olen kyllä salaa jo harkinnut, että suomalaisen kirjallisuuden vuoden jälkeen lukisin pohjoisen Euroopan kirjoja, johon voisi sovittaa ainakin Baltian ja Venäjän kirjallisuutta mukaan.

      Poista