sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Hilja Haahti: Oma Mirri & Kymmenen neitsyttä

Hilja Haahti (1874 – 1966) kirjoitti paljon hengellisesti sävyttynyttä ja muunkinlaista kirjallisuutta. Lukaisin pikku näytteinä hänen tuotannostaan lastenkirjan Oma Mirri sekä itsenäisenä painoksena julkaistun runo Kymmenen neitsyttä.

Oma Mirri on kuvitettu lasten satukirja vuodelta 1935. Lapset toivovat leikkitoverikseen kissaa ja sen myös saavat, kun laiha, kuljeskeleva kissa ilmaantuu kerrostaloon, jossa lapset asuvat. Kissan omistaja on kuollut. Kissa ristitään uudelleen Mirriksi ja se pääsee lasten perheen kesäkissaksi mökille, missä Mirri tutustuu ranskalaiseen angorakissaan nimeltä Helesiina. Seuraa erinäisiä tapahtumia, jotka huipentuvat lasten kotona vietettävään joulujuhlaan. Tarina on mielestäni ihan kurantti lastentarina edelleenkin.

Kymmenen neitsyttä on vuonna 1945 julkaistu runo, alaotsikkona Itämainen kuvitelma. Kirjailija Haahti selittää runon taustan löytyvän Raamatusta Matt. 25: 1 – 13. Kyseessä on Jeesuksen esittämä vertaus siitä millainen on taivasten valtakunta. Jeesus kertoo kymmenestä morsiusneidosta (vanhemmassa raamatunkäännöksessä puhutaan neitsyistä), joista viisi on tyhmää ja viisi viisasta. Tarinan fokus on siis ensin mainituissa viidessä tyhmässä morsiusneidossa. Haahti selostaa kirjansa alussa, että pohjana on vanha Lähi-idän alueen hääperinne, jossa häitten juhlinta alkaa sekä sulhasen että morsiamen kodissa, kunnes sulhanen (vanhassa raamatunkäännöksessä: ylkä) tulee noutamaan morsiantaan viedäkseen hänet kotiinsa varsinaiseen hääjuhlaan. Morsiusneidot odottavat tätä tulevaa ylkää yössä öljylamppujensa kanssa saattaakseen juhlavasti morsiamen sulhasen mukana itse häätaloon. Koko jutun vitsi on siinä, että morsiusneitojen pitäisi varata mukaansa öljyastiat, jotta öljyä riittäisi lamppuihin matkan ajaksi. Tyhmät neitsyet lähtivät liikkeelle ilman ”vara-akkuja”, viisailla on vaihtoparistot mukana. Öljyä hakiessaan tyhmät neitsyet eivät ehdi häätaloon ajoissa vaan sen ovet suljetaan heiltä ja ylkä käy vielä tokaisemassa oveen kolkuttaville neitseille, ettei hän tunne heitä. Jeesus kehottaa porukoita valvomaan, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä (jolloin tulee maailmanloppu, jossa vain puolet pelastuvat).

Haahti kertoo nimeltä mainiten kymmenestä neitsyestä. Hänen kuvauksensa on selkeän johdatteleva, jo alun repliikeistä lukija näkee, ketkä luetaan tyhmiin, ketkä viisaisiin. Varmuuden vuoksi tämä alleviivataan jaottelemalla neitsyitten yhteen ääneen esittämät puheenvuorot kahdelle viiden neitseen porukalle. Jokseenkin varmaa on, että Maria-niminen neitsyt ei kuulu tyhmien poppooseen. Toisaalta niin tällainen runokertomus pitääkin esittää, kiveenhakattua tarinaa ei ole erityisen viisasta lähteä muuttamaan ellei todella halua tehdä niin. Pitäisikö niin sitten tehdä? Minun mielestäni Jeesuksen vertaus on ristiriitainen. Myös Haahti tuo runonsa lopuksi esiin armon – kuin kysymysmerkkinä Jeesuksen vertaukselle. Jos ihminen pelastuu yksin armosta, miksi ylkä ei avaa porttia johon kolkutetaan? Tyhmien neitseitten osaksi jää huutaa Herraa syvyydestä. Kuuleekohan Ylkä heidän äänensä häähumun keskeltä?

Haahti on kirjoittanut runonsa loppusoinnuteltuna. Tarkoitus on ollut, että runo esitetään musiikin säestyksellä tai musiikin ja runon vuoropuheluna. Sovelias musiikki luetellaan kohta kohdalta johdatuksessa. Enimmin ovat edustettuina Sibeliuksen sävelmä Belsazarin pidot ja Beethovenin pari sonaattia. Lisäksi Haahden puoliso Ilmari Krohn on säveltänyt häälauluksi kappaleen, jonka sanat ovat Korkeasta veisusta ja parista psalmista.

Kirjoissa ei ole kovin monta sivua joten lukaisin ne tänään. Oma mirri -kirjan kuvitti Rudolf Koivu ja Kymmenen neitsyttä -kirjasen Alf Danning.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti