Hilja Haahti (1874 – 1966) kirjoitti
paljon hengellisesti sävyttynyttä ja muunkinlaista kirjallisuutta.
Lukaisin pikku näytteinä hänen tuotannostaan lastenkirjan Oma
Mirri sekä itsenäisenä painoksena julkaistun runo Kymmenen
neitsyttä.
Oma Mirri on kuvitettu lasten
satukirja vuodelta 1935. Lapset toivovat leikkitoverikseen kissaa ja
sen myös saavat, kun laiha, kuljeskeleva kissa ilmaantuu
kerrostaloon, jossa lapset asuvat. Kissan omistaja on kuollut. Kissa
ristitään uudelleen Mirriksi ja se pääsee lasten perheen
kesäkissaksi mökille, missä Mirri tutustuu ranskalaiseen
angorakissaan nimeltä Helesiina. Seuraa erinäisiä
tapahtumia, jotka huipentuvat lasten kotona vietettävään
joulujuhlaan. Tarina on mielestäni ihan kurantti lastentarina
edelleenkin.
Kymmenen neitsyttä on vuonna
1945 julkaistu runo, alaotsikkona Itämainen kuvitelma.
Kirjailija Haahti selittää runon taustan löytyvän Raamatusta
Matt. 25: 1 – 13. Kyseessä on Jeesuksen esittämä vertaus siitä
millainen on taivasten valtakunta. Jeesus kertoo kymmenestä
morsiusneidosta (vanhemmassa raamatunkäännöksessä puhutaan
neitsyistä), joista viisi on tyhmää ja viisi viisasta. Tarinan
fokus on siis ensin mainituissa viidessä tyhmässä morsiusneidossa.
Haahti selostaa kirjansa alussa, että pohjana on vanha Lähi-idän
alueen hääperinne, jossa häitten juhlinta alkaa sekä sulhasen
että morsiamen kodissa, kunnes sulhanen (vanhassa
raamatunkäännöksessä: ylkä) tulee noutamaan morsiantaan
viedäkseen hänet kotiinsa varsinaiseen hääjuhlaan. Morsiusneidot
odottavat tätä tulevaa ylkää yössä öljylamppujensa kanssa
saattaakseen juhlavasti morsiamen sulhasen mukana itse häätaloon.
Koko jutun vitsi on siinä, että morsiusneitojen pitäisi varata
mukaansa öljyastiat, jotta öljyä riittäisi lamppuihin matkan
ajaksi. Tyhmät neitsyet lähtivät liikkeelle ilman ”vara-akkuja”,
viisailla on vaihtoparistot mukana. Öljyä hakiessaan tyhmät
neitsyet eivät ehdi häätaloon ajoissa vaan sen ovet suljetaan
heiltä ja ylkä käy vielä tokaisemassa oveen kolkuttaville
neitseille, ettei hän tunne heitä. Jeesus kehottaa porukoita
valvomaan, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä
(jolloin tulee maailmanloppu,
jossa vain puolet pelastuvat).
Haahti kertoo nimeltä mainiten
kymmenestä neitsyestä. Hänen kuvauksensa on selkeän johdatteleva,
jo alun repliikeistä lukija näkee, ketkä luetaan tyhmiin, ketkä
viisaisiin. Varmuuden vuoksi tämä alleviivataan jaottelemalla
neitsyitten yhteen ääneen esittämät puheenvuorot kahdelle viiden
neitseen porukalle. Jokseenkin varmaa on, että Maria-niminen
neitsyt ei kuulu tyhmien poppooseen. Toisaalta niin tällainen
runokertomus pitääkin esittää, kiveenhakattua tarinaa ei ole
erityisen viisasta lähteä muuttamaan ellei todella halua tehdä
niin. Pitäisikö niin sitten tehdä? Minun mielestäni Jeesuksen
vertaus on ristiriitainen. Myös Haahti tuo runonsa lopuksi esiin
armon – kuin kysymysmerkkinä Jeesuksen vertaukselle. Jos
ihminen pelastuu yksin armosta, miksi ylkä ei avaa porttia johon
kolkutetaan? Tyhmien neitseitten osaksi jää huutaa Herraa
syvyydestä. Kuuleekohan Ylkä heidän äänensä häähumun
keskeltä?
Haahti on kirjoittanut runonsa
loppusoinnuteltuna. Tarkoitus on ollut, että runo esitetään
musiikin säestyksellä tai musiikin ja runon vuoropuheluna. Sovelias
musiikki luetellaan kohta kohdalta johdatuksessa. Enimmin ovat
edustettuina Sibeliuksen
sävelmä Belsazarin pidot ja Beethovenin pari
sonaattia. Lisäksi Haahden puoliso Ilmari Krohn on säveltänyt
häälauluksi kappaleen, jonka sanat ovat Korkeasta veisusta ja
parista psalmista.
Kirjoissa ei ole kovin monta sivua
joten lukaisin ne tänään. Oma mirri -kirjan kuvitti Rudolf
Koivu ja Kymmenen neitsyttä -kirjasen Alf Danning.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti