Marko Tapio (1924 – 1973) kirjoitti
vuonna 1967 Pellervossa jatkokertomuksena ilmestyneen ja
vuonna 1985 kirjana julkaistun romaanin Tarina viidestä
kilometristä. Bloggarinimimerkki Derrickus vinkkasi
aikoinansa minulle tästä kirjasta, kun olin vailla urheilun
maailmaan sijoittavaa fiktiivistä kirjallisuutta.
Marko Tapion pieni romaani Tarina
viidestä kilometristä kertoo 20-vuotiaasta keskisuomalaisesta
maalaispojasta, joka saa päähänsä ryhtyä urheilijaksi. Hän
haluaa olla jotakin muutakin kuin ”turvenuija”, sillä hän saa
enkunkieliset rukkaset juhannusjuhlilla tytöltä, joka opiskelee
kieliä. Nuori mies on päättäväinen ja alkaa juosta kohottaakseen
kuntoaan, talvella hän hiihtää jo kilpaa maakuntaviestissä.
Kevään koittaessa lumet sulavat. Nuori mies muistaa edelliskesän
ja sen miten hän juoksi kotiinsa juhannustanssien pettymyksen
jälkeen. Kotoinen urheiluseura antaa hänelle mahdollisuuden
osallistua juhannuskisoissa 5000 metrin juoksuun ja hän osoittautuu
lahjakkuudeksi. Alkaa urheilu-ura, joka tuo myötään monia muitakin
mahdollisuuksia, joita määrätietoinen ja päättäväinen nuori
mies hyödyntää juurmutiaan myöten.
Kyseessä on hieno urheilukertomus,
jossa ei vähätellä urheilun kautta tavoitettuja monenlaisia
saavutuksia ja yksilön kehittymistä urheilun myötä. Toisaalta
teos ei myöskään herkiä hillittömyyksiin vaan korostaa
urheilijan oman, sinnikkään ja johdonmukaisen ponnistelun sekä
järkevien valintojen merkitystä. Koska kyseessä on lyhyt romaani,
jonka tapahtumien aikajänne on useamman vuoden mittainen, saattaa
lukijalle silti syntyä kuva liiankin helposta menestyksestä.
Päähenkilön kieltäytyminen monista elämän tarjoamista
nautinnoista kuitataan kenties melko vähällä, olkoonkin, että
hänen analyyttinen ajattelunsa jäsentyy kirjan myötä kohti
tehokkuutta paitsi urheilu-uralla myös oman elämänsä isäntänä.
Esimerkkejä kirjassa kuvatun kaltaisista huippu-urheilijoista toki
löytyy, kilpailu-uran ohella myös siviiliuran rakentaminen on
täysin mahdollista, joskin se vaatii varmasti aikamoista henkistä
selkärankaa.
Romaanin alussa kerronta muistuttaa
nuoren henkilön hapuilevaa ajatuksenjuoksua, mutta se selkiytyy
kirjan myötä päähenkilön edetessä kohti täsmällisesti
suunniteltua tulevaisuuttaan. Putoamistaan kolmanneksi 1500 metrin
kisassa juoksija analysoi näin:
– Minä keksin, mistä se johtui ja
samaten keksin myöskin sen, miten se on vältettävissä. Minä
vaihdoin rytmiä ja sitten kaikki rähinä päälle mitä koneesta
lähtee. Mutta tein sen puristamalla. Joo, sillä tavalla siitä ei
tule mitään. Rähinä on pantava päälle, mutta ei minkäänlaista
rytminvaihtoa, ei ainakaan yhtäkkistä eikä jäykästi. Kuule, tämä
oppi on kallisarvoinen voitto, uskotko. Minä otan tuon jäykistymisen
ennen kuin ottaisin tämän juoksun voiton.
Kirjassa mainitaan kivasti eräitä
aikakautensa urheilu- ym. julkkiksia ihan nimeltä, mikä mukavasti
piristää kerrontaa. Sen sijaan Kaarlo Sarkian runojen
siteeraaminen tuntui turhan korkeakirjalliselta. Tykkään monelta
osin päähenkilön valinnoista, toisaalta niitten kehittyminen
jatkossa olisi kenties saattanut minut aprikoivammalle kannalle.
Siinä mielessä romaanin lopettaminen ikäänkuin ”kesken” on
minun mielestäni erittäin sopiva ratkaisu.
Kirjassa on 138 sivua. Sain senkin
lukemiseen käytettyä kolme päivää, mikä johtui lukuharrasteeni
ulkopuolisista seikoista, joita tuntuu tänä kesänä riittävän
kuin sadekuuroja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti