Powered By Blogger

perjantai 25. elokuuta 2017

Tapani Bagge: Alligaattori

Tapani Bagge (s. 1962) kirjoitti ja Jussi Kaakinen (s. 1978) kuvitti selkoromaanin nimeltä Alligaattori. Kirja ilmestyi vuonna 2017 eli tänä vuonna! ja kun nyt luin sen, se tarkoittaa, että Alligaattori on ensimmäinen blogiaikanani (2011 alkaen) lukemani teos, jonka olen lukenut sen ilmestymisvuonna! JEE!!! Nyt voin kerrankin osallistua vuoden parhaan kirjan äänestykseen blogistaniassa! Toivottavasti selkoromaanitkin hyväksytään mukaan kilpaan. Tai voisihan kisassa olla oikein selkoromaanisarja meille blogistanian vanhemmille lukijoille? Uskon, että Alligaattori olisi vahvoilla!

Mutta sitten itse selkoromaaniin. Kirjastossa kulkeissani lähellä blogihistoriani keskipäivää huomasin kirjastonhoitajain esille asettamana tämän kirjan nimeltä Alligaattori. Koska olin jo aikaisemmin lukenut ainaskin pari Tapani Baggen rikosromaania, tiesin hänet taitavaksi ja myös monipuoliseksi kirjoittajaksi. Bagge on kirjoittanut Cottoneita ja Muumeja, historiallisia dekkareita ja Kummisedän hautajaisia. Lisäksi hän suosii melkein yhtä lyhyttä hiuslaitetta kuin minäkin. Ja on melkein minun ikäiseni. Ja kun en ollut selkoromaania tietääkseni koskaan lukenut, poimin kirjan esittelyhyllystä ja pistin pussiin. Kirjaston ulko-ovella sitten muistin, että unohdin itsepalvelulainata kirjan, joten käväisin senkin vielä tekemässä.

Olen katsellut Ylen selkouutisia eräänkin kerran. Olen ajatellut tallentaa niitä unilääkkeeksi, mutta vaimo ei ole suostunut tähän. Sen sijaan tämä Baggen romaani (höystettynä Kaakisen sähäkällä kuvituksella) ei ole mitenkään unettavaa luettavaa. Se on nopeasti etenevää, viihdyttävää ja kuitenkin hyvin kertojan asettamissa raameissa pysyvää, sanalla sanoen taitavasti sepitettyä viihdekirjallisuutta. Huumoria riittää vaikka romaanin henkilöihin kohdistuvilta aineellisilta ja terveydellisiltä vahingoilta ei vältytä. Ei tässä silti sokersaksilla sormia katkota kuten jossain kovahenkisemmässä kirjallisuudessa. Mutta hampaat napsavat ja jalat kapsavat, ainakin karkuun juostessa. Loppuhaminoissa tuli mieleeni jopa Mynkhaussen, mikä tosin on tyypillistä miehisten veijaritarinoitten niissä vaiheissa, joissa pitää keksiä selitys poissaolosta kodin hengettärelle. Baggen tarjoamia meriselityksiä on ainakin hauska lukea. Näyte peräkärryn kiinnityksestä Volvon vetokoukkuun:

- Toivotaan. Mutta onko kärryssä paino liian takana? 
mietin ääneen.
- Volvon perä meinaa koko ajan nousta ilmaan, 
huomautin.
Koskela huitaisi kättään.
- Sata kilsaa... Sen mä ajan vaikka takapyörät ilmassa, 
Koskela sanoi.
Niin hän välillä ajoikin.

En oikeastaan viitsi erityisemmin kertoa romaanin juonesta, sillä tässä juoni on niin oleellinen osa tarinaa, että siitä ei paljoa huoli paljastaa. Mutta sen voin kumminkin sanoa, että käänteitä siinä juonessa riittää vaikka päällisin puolin seikkaillaan vain Sipoossa ja Nurmijärvellä.

Kannatan huraa-huutojen saattamana Tapani Baggen Alligaattoria vuoden 2017 parhaaksi kotimaiseksi romaaniksi blogistanian äänestyksessä.

Kirjassa on 136 + 2 sivua. Lukaisin kirjan päivässä.

6 kommenttia:

  1. Mainitsit joskus Hämeenlinna-postaukseni kommentissa Tapani Baggen, joka oli minulle ihan tuntematon. Luin vihjeen innoittamana tuolloin "Kohtalon tähden", joka oli oikein hyvä dekkari hämäläisin maustein. Voisi lukea enemmänkin tätä kirjailijaa.

    Tuo selkosuomi on vaikea juttu: kuuntelepa kerrankin Ylen selkouutiset ja mieti, kuka huonosuominen sitä ymmärtää. Ei kukaan. Mikseivät kysy alan ammattilaisilta. kuin sitä kirjoitetaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bagge on rautainen ammattilainen kirjoittajana. Turun Sanomilla on kaikin puolin mainio arvio tuosta lukemastasi Baggen romaanista:
      http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/arviot/1073995813/Tapani+Bagge+Kohtalon+tahti

      Minusta selkouutiset on ehkä laadittu sillä periaatteella, että niitä voi itse kukin suomea vaillinaisesti taitava henkilö käyttää suomen kielen oppimiseen. Eli oletetaan henkilön tuntevan jo ne uutiset, joista selkouutisissa kerrotaan, selkouutiset vain tarjoavat kuultavaksi ne tutut uutiset hieman helpotetulla suomen kielellä. Tulee suomalainen sanasto tutuksi kuulijalle. Totta on, että vasta suomea opettelevan lienee vaikea tai mahdotonta käsittää selkouutisia, ellei uutista jo tunne vaikkapa englanninkielisenä.

      Lisäksihän selkouutisia toimitetaan myös suomenkielisille vaikkapa vanhuksille, joitten vastaanottokyky on hidastunut?

      Poista
  2. Mainio tuo vuoden kirja -vetosi tässä! Olethan huomannut, että on paljon kirjabloggareita, jotka eivät muuta luekaan kuin uutuuksia ja monesti yhtä aikaa, kun kustantamon arvostelukappaleet kopsahtavat postista.

    Kiva, että kirja on hauska ja hyvin tehty, nimittäin pari tuntemaani selkolukemisia käyttävää ihmistä on hyvin huumorintajuisia ja varmaan nauttiisvat tästä kirjasta. Panen muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosiaan huomannut, että aika paljon samoja kirjoja luetaan ja usein ollaan aika samaa mieltäkin. En voi väittää tarkoituksella vältelleeni uusia kirjoja, olen vain kuullut enemmän vanhemmista kirjoista, joten olen tuntenut kiinnostusta niitä kohtaan.

      Varmaan monet paljon lukevat tuntevat jo vanhemman kirjallisuuden ja siksi he lukevat uutta, kun eivät enää jaksa samoja kirjoja koluta. Minä sen sijaan olen lukenut niin vähän kirjoja, että vanhatkin on lukemati ja siksi usein niitä olen selaillut. Tänä vuonna olen tehnyt vuosittaisen kirjojen kappalemääräisen lukuennätykseni, joka on siis tällä hetkellä toistaiseksi 80 kirjaa.

      Poista
    2. Huh, menee varmaan yli sadan jo ennen vuodenvaihdetta!
      Minulla taas on hidastunut, varsinkin kirjoista kirjoittaminen, kun jään tahimaan johonkin, mitä kirja on saanut minut kääntelemään mielessäni.
      Lainaan koko ajan liikaa kirjoja, ja runsaus pökerryttää. :)

      Poista
    3. Joo, voi olla että ei saada kaikkia kirjoja luettua. Mutta tähtään kyllä nyt ihan piruuttani edes siihen sataan kirjaan. Onhan sekin kokemus, vähän niinkuin piikkimaratooni tai ainakin naisten kymppi!

      Mulla on nyt eräs matkakirja meneillään, vähän työläs mutta avartava. Pitää kumminkin välillä käväistä Halpa-Hallista jotain syötävää.

      Poista